Sivut

tiistai 20. helmikuuta 2018

Ratsastajana kilpailutilanteessa

Kävin matkalla Ypäjälle pyörähtämässä Tampereella kisoissa. Olin innoissani ja tiesin selkeät tavoitteeni radalle. Hevosen täytyi kuunnella ja minun piti pitää järki kasassa eikä hätäillä. Itse asiassa onnistuimme siellä radalla. Ei 70% tulosta kuitenkaan ihan möhlimällä voi saada, mutta verryttelyssä pääsin tapaamaan puolen vuoden jälkeen omat heikkouteni ratsastajana ja kilpailijana.


Varasin verryttelyyn aikaa tunnin, koska ajattelin Wellun olevan jumissa viikon jää- ja lumipohjalla liikuttuaan. Olin oikeassa, Wellu oli vähän jumissa, nahkea ja erittäin painava edestä. Pidin todellakin maltin ja ratsastin käynnissä Wellun ensiksi pyöreäksi ja pehmeäksi. W kuitenkin osaa aika hyvin luistaa minulta esim. alkuraveissa niin, että ei käytä kunnolla selkää. Kun lähdin ravaamaan, oli ensimmäinen ajatus että "voi ei, tässä tulee kestämään kauan". Jos olisimme olleet kotona, olisin rauhallisesti miettinyt niin kuin lähes joka päivä, että millä ongelma ratkaistaan. Miten minut on opetettu nostamaan hevosen selkä ylös ja saamaan se kevyeksi kädelle? Mutta, koska puolen vuoden kisatauko oli tehnyt tehtävänsä, osasin hienosti ottaa kaikki ne vanhat huonot tavat käyttöön, jotta saisin hevosen toimimaan. Niin kuin valmentajani aina sanoo: Se on inhimillistä palata takaisin tuttuun ja turvalliseen asiaan ongelmatilanteissa, eikä kokeilla juuri opittua ja sisäistettyä, sitä "vaikeampaa" vaihtoehtoa. Me ihmiset teemme lähes kaiken käsillämme ja niin yritin ratkaista myös tämän käsilläni. No, voitte arvata tuliko siitä mitään. Onneksi äiti oli kentän vierellä ja oli ehkä avain asia siihen, miksi edes yritin päästä kädellä ratsastamisesta pois ja sain kuin sainkin Wellun loppujen lopuksi hyväksi radalle. 

Jokaisella ratsastajalla on omat heikkoudet ja vahvuudet. Mutta se, mikä loppujen lopuksi kehittää meitä heikkouksistamme pois, on niiden tajuaminen juuri siinä tilanteessa, kun ketään ei ole ympärilläsi sanomassa asiasta. Oma vahvuuteni ratsastajana on se, että osaan etsiä ongelmiin ratkaisut ratsastaessa ja huomaan yleensä virheeni.  Kuuluisin oma virheeni joka päiväisessä ratsastamisessa on se käsijarru. Työstän sitä asiaa tietoisesti joka päivä ja pyrin pääsemään siitä eroon joka päivä. Uskon että liika kädellä ratsastaminen on myös monen muunkin ongelma, mutta moniko tiedostaa sen miten asian korjaa, kun valmentaja ei ole sanomassa siitä? Voin itse ainakin sanoa oppineeni asian vasta silloin, kun yksin kotona ratsastaessani pystyn toteuttamaan sen. 

Mikä on sitten heikkouteni? Psyykkisen aihepiirin parissa pysymiseksi sanon että kisatilanteet. Alussa mainitsemani verryttelytilanne on yleensä se, missä mokaan pahasti. Ylisuorittaminen, puristaminen ja jännittyminen ovat niitä asioita jotka pilasivat jo ponivuosina verryttelyni. Minusta saattaa myös tulla äkkipikainen ja teen liikaa verryttelyissä. Tätä on työstetty ja työstetään edelleen sillä, että minun pitäisi suunnitella tarkalleen jokainen verryttely ennen kisaa ja pyrkiä ratsastamaan niin kuin kotona tekisin yksin kaikessa hiljaisuudessa. Kotivalmentajani on maailman paras rauhoittamaan minua kisaverryttelyssä. Jos alan hätiköimään vaikka verryttelyn loppuvaiheessa, laittaa hän minut takaisin keventelemään hevosen alas pyöreään muotoon. On muuten erittäin hyvä tapa, kannattaa kokeilla jos on samanlainen ongelma. Myös ne ihanat äidit siellä kentän laidalla jotka huutelevat kesken verryttelyn. Olen huomannut, etten ole ainut joka ottaa siitä vain lisää stressiä ja negatiivista mieltä ratsastukseensa. Kannattaa jo ennen verryttelyä puhua siitä äitien ja isien kanssa, että minkälaisia neuvoja voi huudella jos niitä huutelee. Omalla kohdallani tiedetään molemmat äitini kanssa, että on parempi kun hän pysyy maneesin tai kentän toisessa päässä ja antaa rauhan valmistautua suoritukseen valmentajan kanssa. 

No, kun sinne radalle selviää valtavan ^ henkisen ponnistelun jälkeen (ainakin omalla kohdallani), onkin sitten seuraavan haasteen vuoro. Radalla pystyn jostain syystä ratsastamaan täysillä ja olen siellä aika tinkimätön. Pyrin ratsastamaan asiat aina loppuun asti eikä vajaiksi. Aitojen sisässä tulee kuitenkin välillä semmoinen olo, että se pitäisi suorittaa todella nopeaa, jolloin kaikki liikkeet kärsivät. Seuraava tavoitteeni onkin sisäistää ja toteuttaa radalla se ajatus, että haluaisin nauttia radalla olosta ja malttaa ratsastaa asiat rauhassa, eikä vain loppuun asti ja äkkiä. 


Mitä parannettavaa teillä on kisatilanteessa tai kotona"psyykkisenä" ratsastajana? 

Eveliina

(kuvat Anzeelika Aasmäe)




maanantai 22. tammikuuta 2018

Paljon uutta perusratsastukseen

"Täytyy olla jämäkkänä ja käyttää niitä vatsalihaksia" , "Käytä hieman reittä apuna, jos vatsalihakset ei riitä" , "Ole napakka" , "Kyynerpäät kylkeen ja hartijat taakse" , "Tee monta pidätettä istunnalla" . Kuulostaako tutulta? Nämä ovat lauseita, jotka ainakin itselläni ovat jääneet pysyvästi tuonne pään sisälle. Valmentajat tietävät mitä näillä asioilla tarkoittavat, mutta itse olen ymmärtänyt nämä kaikki lauseet tähän mennessä täysin väärin. Ai miksi? Kun on käsketty tehdä puolipidätteitä, olen puristanut hevosta niin, että en yhtään ihmettele miksi se on lakannut menemästä eteenpäin. Huomaamatta tämä jarruttaa hevosta jatkuvasti, mutta hei, minähän vain teen niitä puolipidätteitä? Reidet, polvet ja vetävä käsi jarruttaa hevosta taakse päin, jolloin kaikki liike ja eteenpäinpyrkimys sammuvat. Myös se kuuluisa niin kaunis istunta, kun kouluratsastaja istuu takakenossa selkä suorastaan kaarella. Väärin, tämäkin jarruttaa hevosta.



Nyt minulla on hevonen, joka ei mene eteenpäin, jos puristan yhtään. Olen harjoitellut koko Tammikuun ajan sitä, että jalkani ovat lonkista varpaisiin asti kuin makaroonit ja käteni ajattelevat joka askeleella kohti hevosen suuta. Siinä on työtä, on paljon hommaa opetella pois siitä jämäkkyydestä (eli puristamisesta), mitä on yrittänyt viimeiset 5 vuotta tehdä. Myös pystyssä istuminen tuo ajatuksen eteenpäin menemisestä. En vedä taakse, kun en ajattele istunnallani taakse. Takakeno on tuonut myös sen, että työnnän laukassa istunnallani, mikä vain sammuttaa hevosen liikettä ja hidastaa. "Ratsasta sitä hevosta, äläkä satulaa!" - Kyra Kyrklund

Puolipidäte tehdään istunnalla ja kun hevonen on tulossa puolipidätteestä takaisin, täytyy jo ratsastaa eteenpäin. Hevosen täytyy olla niin herkkä puolipidätteelle, että kun sen tekee, hevosen pitäisi tulla siitä ensimmäisestä puolipidätteestä jo takaisin. Puolipidäte on yhteydessä takajalkoihin, eikä hidastamiseen. Sillä tasataan hevosen tahti ja tuodaan hevonen enemmän tasapainoon ja takajaloilleen. 

Ollaan alotettu harjoituspiruettien ja piruettilaukan harjoittelu valmentajani kanssa. En luultavasti mene niitä vielä tämän kauden radoilla, mutta niiden opettelu avasi minulle ihan uuden maailman. Piruettiin tullessa pienikin puristus reisillä sammuttaa laukan kokonaan ja hevonen ei pysty kääntymään takajaloillaan. Tämä hylkää siis kaikki kuvitelmani siitä, kuinka paljon painetta ja voimaa ratsastaja tarvitsee piruetin valmisteluun ja ratsastamiseen. Oikeastaan rentous ja tasapainolla vaikuttaminen ovat valmistelun a ja o. Myös tila edestä on todella tärkeä, koska grammankin tuntuma ohjaan väärässä kohtaa kääntäessä sammuttaa laukan. Tulin aluevalmennuksissa noin 10 kertaa uudelleen puolipiruettiin ja onnistuin ehkä kerran. Joka kerta epäonnistuin yliyrittämisen ja liian paineen takia, enkä mielestäni edes puristanut ;) 

Puristamisen lisäksi oma hätäilyni on toinen mitä yritetään kitkeä. Pitäisi malttaa jäädä hevosen liikkeeseen ja saada tiputettua itsensä sinne satulan sisään. Itselläni on ollut lonkissa vikaa ja vasen lonkkani pistää tällä hetkellä kovasti vastaan sitä joustoa, mikä jalkojen rentoutumiseen satulassa tarvittaisiin. Tämä kuitenkin on pitkäaikainen vaiva, josta yritetään koko ajan päästä eroon jäsentenkorjaajan kanssa. Oikeastaan se kaikista ärsyttävin tunne, kun tuntuu siltä ettei hevonen liiku eteenpäin, pitäisi niellä, malttaa ja jäädä askeleeseen. Yleensä tämän tunteen yli päästyä hevonen tulee pohkeen eteen. Oma valmentajani kutsuu tätä takajalkojen päälle jäämiseksi ja neuvookin siinä tilanteessa, kun hevonen tuntuu hitaalta, niin miettimään takajalkoja ja ratsastamaan niitä. Se Even sätkiminen ja hätäily ei enää siis autakkaan, on se kumma. 

Tässä ajatuksia mitä jo tänä vuonna olen kerennyt vähän sisäistämään ja minkä kanssa jatketaan työstämistä. 

Less is more

Eveliina


torstai 18. tammikuuta 2018

kuulumisia!

Maajoukkuekatsastuksissa muisti jälleen, miten valtavan lahjakkaita junioreita minulla on vastassa ensi kaudella. Heräsi pieni taistelutahto ja suorastaan potkaisu p*rseelle katsellessani maajoukkuueesa treenaavia junioreita. Ei päästy maajoukkueeseen, mutta se melkein tiedettiinkin. Taso on kova ja ilman tuloksia sinne ei mennä. Sain kuitenkin junioreiden maajoukkuevalmentajalta todella paljon kehuja ja rakentavaa palautetta. Hän piti myös tavoitteitani ensi kaudelle realistisena. "Ota kaikki irti mitä näin osaavasta hevosesta saat" -lausahdus jäi pysyvästi mieleeni.

Maajoukkueleirin jälkeen "tätsi" koko hommaan palasi. Suunniteltiin Anun kanssa treenejä eteenpäin ja listasin selkeät suunnitelmat koko ensi kevääksi. Lukiossa siirsin kursseja kesälle, jotta pystyisin 110% keskittyä tekemään tätä täysillä. Juuri nyt Wellu on kaiken edellä. Minulla on onneksi valmentaja, joka ei pidä 314km minään ongelmana. Asiat järjestellään niin, että olen viikonloput, lomat ja kaikki mahdollinen vain vapaaksi koulusta saan, Ypäjällä.


Wellulla hoidettiin hampaat pari viikkoa sitten ja kanki vaihdettiin suoraan, ison kielentilan sijaan: Muutos oli uskomaton. Hevonen joka monta vuotta on painanut kädelle, on höyhenen kevyt nyt edestä. Ehkä se vähän helpottaa kun kipeä silmä ja kipeä suu ovat poissa..?
Ratsastettavuus on kuitenkin tällä hevosella nyt juuri se, mihin kaikilla muilla hevosilla olen aina pyrkinyt, mutta en ole vasta kuin Wellulla saanut sen kokea. Ikää sillä on nyt 17-vuotta, mutta minusta tuntuu, että se on nyt paremmassa kunnossa mitä vuosiin. Toivotaan että sillä on monta vuotta aikaa opettaa minua. Tiedän jo nyt, että tälle hevoselle joskus hyvästien sanominen tulee olemaan tähän astisista kamalin. Kun joku osuu kohdalle ja tuntuu niin omalle, niin siitä pitää osata nauttia täysillä. Meillä kävi tuuri. 
Olen kilparatsastaja jolla on aina tavoitteet kilpailuiden suhteen. Juuri nyt kuitenkin tuntuu siltä, että päätavoitteeni tämän hevosen kanssa on oppia niin paljon kun vain mahdollista. Ehkä tämä voi olla se  once in a lifetime -mahdollisuus oppia näin osaavan hevosen kanssa. 

Olin vähän hukassa ja epätietoinen tulevaisuudesta syksyllä, mutta nyt olen jälleen täysin varma siiä mitä haluan. Se on tärkein motivaation lähde kilpaurheilijalle.



Tänä vuonna uusia yhteistyössä kanssamme ovat mm. NoShout ja Varna Oy. Tietysti äitini, joka mahdollistaa tämän kaiken. Kiitos myös Wellun "kummille" tädilleni Marialle, joka oli osana mahdollistamassa ratsastusurani jatkumista juniorina. Valmentajanani jatkaa Anu Korppoo sekä Susanna Kupari. 

Hieno vuosi tulossa hyvällä tiimillä

Eveliina







perjantai 24. marraskuuta 2017

Die Welt

Kun kävelee tarhaan niin se kävelee jo vastaan, pysähtyy, kallistaa vähän päätänsä ja haistelee lapasiani. Kävelee kuin koira vieressäni kiltisti talliin ja antaa minun rauhassa varustaa itsensä. Satula nousee korkeammalle mitä ponin kanssa ja se on joutunut pari kertaa kestämään ponnisteluni nostaessani satulaa selkään, mutta niin rauhassa se ottaa vastaan kaiken kömpelyyteni, kuin tiedostaen miten pieni ja kokematon hevosten kanssa vielä olen. Kun koppi kaartaa tallin ulkopuolelle niin se tulee pörheäksi ja suorastaan juoksee koppiin innoissaan. Ikinä ei tarvitse miettiä pysähtyykö se nähdessään kopin.
Alkukäynneissä se on jo 110% valmiina työntekoon ja kun ottaa ohjat, saa sitä vähän aikaa rauhoitella, että malttaa kävellä. Alkuhöyryjen jälkeen se kuitenkin keskittyy ja kuuntelee sekä tekee homman aina täydellä teholla. Se on hevonen, joka lähtee aina mielellään treenaamaan, haluaa miellyttää ratsastajaansa ja tekee yhteistyötä ratsastajansa kanssa.
On miellyttävää treenata sen kanssa uusia vaikeita asioita. Hevonen kun osaa enemmän kuin hyvin teknisesti liikeet, joita minun pitäisi vasta opetella, niin se auttaa omaa oppimista aika paljon. Pääsen maistelemaan miltä esimerkiksi vaihtojen kuuluisi oikeasti tuntua.
Arvostan myös hevosen nopeutta jalalle. Se on täysi vastakohta edellisiin hevosiini herkillä kyljillään. Nyt siis opettelussa jalka, joka on lähellä, mutta käy todella kevyesti. Tältä hevoselta ei yksikään pohjeapu jää huomaamatta. Tykkään siitä, että saan koko ajan pidettyä otteen takajalkoihin ja hevonen todella jää takajaloilleen, kun vaan niin haluan. Ei ole niin sanottua ”katkennutta lankaa” sen takajaloista selän kautta kuolaimeen. Meidän yhteistyö on lähtenyt todella nopeaa nousuun ja olen päässyt helposti hevoseen sisään. Tässä huomaa miten tärkeää on se, että hevonen sopii ratsastajansa käteen. En tiedä onko mikään edellisistä hevosistani ollut näin omaan käteeni sopiva. Ymmärretään jotekin erittäin hyvin toisiamme lukuunottamatta paria ykkösiä ja piaffeja, -haha. Ehkä nekin karsiutuvat siitä äkkiä pois. Sehän kertoo vain hevosen herkkyydestä avuille. Tämä hevonen opettaa minut varmasti pysymään suorassa ja tasapainossa selässä.

Hyvän alun pohjalla on myös pitkäkestoinen jumppaaminen ollut taustalla sekä massan lisääminen hevoselle. Se on edelleenkin aika lihakseton ja meille tullessaan oli kuin puupalikka kaulastansa (vai pitäisikö sanoa klapi, kun kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla ollaan). Ollaan tehny paljon peruspohjaa ja menen sitä edelleen nivelillä. Ollaan valmentajan kanssa päätetty tehdä suurin työ nivelillä, koska ei ole mikään kiire laittaa sille vielä kankia. Kangilla sitä on kyllä kuitenkin menty paljon edellisissä kodeissa. Oikealla ruokavaliolla ja jumpalla ollaan saatu se nousemaan kyllä todella nopeasti ”rapakunnosta” treenikuntoon. Se on keventynyt edestä ainakin sen 100kg nyt jo näin lyhyessä ajassa. Vielä takapään voimattomuuden takia esim. laukkasuluissa se tulee vielä hieman vahvaksi, mutta muuten on jo aika pehmeä ja notkea! Onneksi jaksettiin tehdä maltilla hyvä pohjatyö niin pystytään nyt jo siirtyä kootumpiin asioihin ja ihan kunnon treeniin.

(kelit ovat olleet kyllä yhtä rapaisia, mitä tämä kuva. Captain Hook, Vaasa)


Ensi viikolla päästään Anun silmän alle aluevalmennuskatsastuksiin! Olen tässä jo pari viikkoa ollut niistä valmennuksista innoissani, on mukava mennä Wellun kanssa vihdoin Anun valmennukseen. Joulukuussa saattaa tulla myös useampi Ypäjän treenireissu, ihan parasta!

Kyllä kiitollisuus tuohon hevoseen on tällä hetkellä täällä suunnalla aika suuri. On ihanaa mennä talliin ja tulla sieltä hymy huulilla. Toivotaan että treenit jatkuu samalla fiiliksellä, eikä tulisi isompia takapakkeja. Omat oppilaat ovat kans menneet nyt niin hyvin ja kuin hujauksessa eteenpäin. Ollaan siis koko poppoo taas valmiita aluevalmennukseen Anu, läksyt on luettu ;)


Mukavaa joulun odotusta kaikille sekä treeni-intoa!  

Eveliina

maanantai 13. marraskuuta 2017

Seuraajien toivomaa: vastauksia kysymyksiinne!

Kun lähdin kirjoittamaan tätä blogia, oli ajatuksena avata maailma sille, mitä ei ulospäin näe. Kilparatsastajan tavalliseen arkeen ja kaikkeen mikä siihen liittyy. Tiedän, että seuraajiani kiinnostaa erityisesti se, kuka oikeasti ihmisenä olen ja mitä minä ja moni muu kilparatsastaja päivisin tekee hevosten kanssa ja muutenkin. On hienoa jakaa omaa tarinaansa teidän kanssa sosiaalisessa mediassa, saada palautetta ja keskustella kaikesta. Myöskään väärinkäsityksiä ei pääse tapahtumaan, kun uskaltaa tulla puhumaan ja kysymään. On ilo olla joillekkin teille esikuva ja toisille taas varmasti juuri se ärsyttävin seurattava. Olisi hienoa tuntea teidät jokainen ja päästä tutustumaan ihan kasvotustekkin! Liikun kuitenkin todella paljon kisoissa ja treeneissä etelä-Suomessakin, enkä pidä koskaan pahana jos uskaltaa tulla moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia. Tämä blogi on avain teille tuntemaan minut paremmin nyt ja jatkossa. 
Tässä teidän lähettämiä kysymyksiä, joihin pyrin vastaamaan mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti! 


Minkä ikäinen olet ja missä asut? 
-Olen 16 vuotias ja asun Etelä-Pohjanmaalla Vimpelissä 

Kauanko olet ratsastanut ja miksi juuri kouluratsastus?
Äidilläni on aina ollut hevonen ja minut on ensimmäisiä kertoja nostettu hevosen selkään ihan pienenä. Säännöllinen ratsastaminen alkoi kuitenkin vasta 8-vuotiaana. 9 vuoden iässä sain ensimmäisen ponini Alavuden ratsastuskoululta, joka oli jo meidän perheelle ennestään tuttu Prinz Henning eli "Henttu". Koulurasastustaustani johtuu enimmäkseen äidiltäni, joka on myös kouluratsastaja, mutta myös hevosvalinnat ja oma luonteeni ovat johtaneet juuri kouluratsastukseen. 

Onko teillä kotona talli ja montako hevosta?
Meillä on kotona neljän hevosen talli sekä kenttä. Tallissamme asustaa Wellun lisäksi meidän kaksi 1 vuotiasta poni ori varsaa sekä hoitopaikalla oleva hevonen, joka ei siis meidän omistuksessa.




Missä opiskelet ja mitä unelmia sinulla opiskelun suhteen?
Olen kotipaikkakunnallani Vimpelissä lukiossa. Opiskelun suhteen en tiedä yhtään mitä haluan. Eläinlääketieteeseen tarvittaviin aineisiin kuitenkin yritän lukiossa panostaa!

Käytkö lukion kolmeen vuoteen? Miksi aiot vaihtaa Forssaan?
Tavoite olisi käydä lukio kolmeen vuoteen, mutta on myös keskuteltu, että kiireen tullessa teen kesäsinkin joitakin kursseja, jotta se helpottaisi mun arkea. Forssaan vaihan lukioon,kun lähden mahdollisesti keväällä Ypäjälle taas treenaamaan. Yritän kuitenkin saada tehtyä etänä sen  ajanjakson! 

Haluaisitko lähteä ulkomaille kisaamaan ja treenaamaan ja mihin maahan?
Tarkoitus olisi lähteä suoraa lukion jälkeen ulkomaille hevosen kanssa treenaamaan, kisaamaan, töihin ja kehittämään itseäni! Maata en osaa sanoa, mutta unelma olisi etelä-Ruotsiin tai Tanskaan. Unelma olisi tottakai jäädä sille tielle, mutta sitä ei ikinä voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. 

Paras muisto ponivuosilta?
SM-pronssi ja Kyran klinikka!


Miten sun oma ja hevosen treeni eroaa kisakaudella ja ns. "treenikaudella" toisistaan? Kuinka paljon valmentaudut?
Kisakaudella valmennukset ja treenaamiset menevät kisojen  ja hevosen jaksamisen mukaan. Silloin keskitytään ehkä enemmän ratojen parantamiseen. Kyllä silti kisakaudellakin 1-2x viikkoon käyn valmennuksessa. Tärkeää kuitenkin hevosen palautuminen myös kisareissuista. Kun on paljon kisoja, niin treenit valmentajan kanssa saattavat välissä olla kevyempiäkin. Yleensä meidän rutiinina on ollut, että alkuviikko valmentajan kanssa hevosen läpiratsastus (ma) tiistaina vapaa, keskiviikkona keventely, torstaina maasto ja perjantaina viimeistelytreeni ennen kisoja valmentajan kanssa!
     Treeni- eli talvikaudella puretaan perusratsastusta palasiksi ja keskitytään sen parantamiseen sekä hevosen voiman ja notkeuden vahvistamiseen. Mielestäni suurin muutos pitää tapahtua talven aikana, koska kisakaudella perusratsastusta ei kannata ainakaan hirveästi muuttaa.
     Valmentaudun kaksi kertaa viikossa Susanna Kuparin valmennuksessa yksärillä. Susanna on mulla täällä Pohjanmaalla valmentajana, mutta jatkan myös Anun kanssa kun on siihen mahdollisuus. Mulla siis tavallaan kaksi kotivalmentajaa tällä hetkellä! Välimatkan takia pääsen Anun kanssa valmentautumaan vain viikko tai viikonloppu kerrallaan. Keväällä yritetään siirtää mut Ypäjälle kokonaan Anun treeniin, jos kaikki menee niin kuin Strömsöössä. 

Miten paljon teet lihaskuntoa, lenkkeilet tai käyt salilla? Mikä on sun mielestä hyvän ruokavalion merkitys ratsastajalle?
Viimeiseen kahteen kuukauteen en ole muuta kun ratsastanut, oman terveyden vuoksi. Mutta kun jaksaminen on taas vähän parempi, niin tarkoitus olis taas hommata salille kortti. Viime talven kävin salilla 2-3 x viikossa sekä lenkillä kun maat sulivat. Sillä on ollut todella suuri vaikutus jaksamiseen sekä istuntaani, suosittelen! Kotonakin voi tehdä paljon. Lankutus, vatsalihakset, lenkkeily ja venyttely on mun lemppareita. 
     Hyvän ruokavalion merkitys on todella suuri. Erityisesti kisakaudella katson todellakin mitä suuhuni laitan. (ihmiset jotka mun kans niissä tilanteissa on ollut, niin tietää:D). Mutta itselläni laskee verensokeri helposti ja voimat saattavat lähteä yhtäkkiä, joten joudun miettimään tarkan ruokavalion kisoihin ja ennen treeniä. Yleinen hyvän ja terveellisen ruokavalion säilyttäminen on kuitenkin tärkeintä ja että syö tarpeeksi. Ihmisiä me kuitenkin kaikki ollaan eikä liian tiukka saa itselleen olla. 
Täydellisen ruokavalion noudattaminen ei ole kenenkään tie tähtiin, mutta se voi kuitenkin helpottaa matkaamme sinne. 

Miten käytät ajan vapaa-ajallasi ja miten kerkeät opiskella?
Vapaa-ajalla luen läksyjä ja olen tallissa. Muulle itselläni ei oikein ole aikaa. Kaverinikin tietävät sen, että mua on vaikea saada minnekkään. Kavereita nään vain koulussa. Myös seurustelun on saanut unohtaa, valitettavasti. Olen kuitenkin tottunut käyttämään kaiken ajan tallilla, enkä koe että oisin koskaan halunnut käyttää nuoruuteni toisin. Ratsastus menee kuitenkin aina ykköseksi! Pääsen tallista kuuden tai seitsemän aikaan joka päivä ja sen jälkeen ryhdyn tekemään loppuillaksi läksyjä. Joskus jos on tiukkaa, niin olen joutunut ajattelemaan itseäni ja jättämään joitain koulujuttuja sivuun. Opettajat kuitenkin tiedostavat asian ja osaavat ymmärtää hyvin! Kannattaa puhua koulussakin vaikka OPOn kanssa omasta ajankäytöstä!

Miksi juuri Wellu? 
Wellu on minulle jo vuoden takaa vanha ystävä ja tiedän sen historian. Se sopii mulle todella hyvin ja tykkään ratsastaa sillä. Se ei ole liian vaikea ja sillä on uskomaton työmotivaatio! Wellulla on mahtava persoona ja juuri sellainen opetusmestari, mitä tässä vaiheesssa pitääkin olla

Tehdään näistä kysymyksistä joskus toinenkin osa, jotta tekin pääsette välillä ääneen! 

Eveliina


lauantai 28. lokakuuta 2017

Me tiukkapipot!

Yhdessä vaiheessa ponivuosien aikana itselläni oli vaihe, jolloin jouduin vähän harrastamaan "valmentajashoppailua" tämä on jälkeenpäin herättänyt itsessäni ajatuksia siitä, kuinka erilaisia valmentajat ja ratsastajat ovat tyyleiltään. Tämän valmentajashoppailun aikana mut meinattiin poistattaa maneesista, lyötiin raipalla ranteisiin, tulin välillä alas ponin selästä ja kypärä otettiin pois, jotta valmentaja sai suoristettua selkäni hiuksista vetämällä, katsoin vierestä kuinka valmentaja ratsasti puolet tunnista ponillani. Toiset sanoivat, että jalan ja ponin kylkeen piti jäädä ilmarako ja toinen käski käyttää kannusta suorastaan kylkiluiden välissä. Ponin pään piti välillä olla ryntäissä ja välillä pois muodosta ja jonkun mielestä sen rakenteella ei kouluratoja suoritettaisi, mutta kyllä se kuitenkin vaikka Suomen mestaruuden voittaisi!

Kaikkia näitä valmentajia yhdisti kuitenkin se, että heillä oli halu auttaa ja he tiesivät että meistä vielä jotakin tulee. Siinä kaikki olivat oikeassa ja jokainen valmentaja on antanut matkaani paljon. 

Parin raipaniskua ranteisiin ja ne pysyivät siitä lähtien rentoina ja tuntuma on todellakin tullut kyynerpäästä. Käteni pehmeni huomattavasti sen tunnin jälkeen ja sai uuden ulottovuden tuntumaan. Omia oppilaitani en ole raipalla lähtenyt koskemaan, mutta ranteesta muistuttaminen saa yleensä useammankin käden rentoutumaan. Kirjaimiin opin ratsastamaan tarkasti sen jälkeen, kun toinen vaihtoehto oli poistua maneesista ja monia, monia muita oppeja jäi tuolta ajalta käteen. Nostin alussa ne kaikista pahimmalta kuulostivammat asiat esiin mitä olen itse kokenut valmetajavaihtelun aikana. Onko sitten totta, että me kouluratsastajat ollaan tiukkapipoja eikä valmennukseen liity koskaan mitään huumoria? On helppo yhdistää tiukka nuttura ja yhtä tiukka ilme kouluratsastajaan.



Kaikkia meitä kouluratsastajia kuitenkin yhdistää se sama tavoite siitä, että haluamme hevosen tuntuvan hyvältä allamme. Lyhyesti tiivitettynä: Olemme koukussa siihen, mitä olemme joskus saaneet kokea hevosen selässä, kun se on tuntunut hyvältä. Haluamme sitä lisää ja lisää ja aina vaan parempaa. Tästä syntyy myös joka päiväinen täydellisyyden tavoittelu. Pitäisi kuitenkin jokaisen sisäistää se, että olemme elävien otusten kanssa, joilla vaihtelee yhtä lailla energiataso tai vaikka vetreys. Mitä jos "ihan ok" riittäisi? Tai jos tänään treeneissä lopettaisin, kun hevonen tuntuu edes sekunnin hyvältä? Mitä jos keskityttäisiin siihen, mitä hevonen teki tänään hyvin? Johtuuko hevosen huonous tänään minusta itsestäni? Meillä on hyvin psyykkisesti vaativa laji ja se tarvitsee siis niiiin paljon harjoitusta, että varsinkin niissä kaikista vaikeimmissa tilanteissa osaisimme toimia oikein hevosta kunnioittaen. Itselleni on viimeisen vuoden aikana onneksi porautunut se ajatus aivoihin, että väkivalta, kiukuttelu ja pahalla mielellä ratsastaminen ovat kaikki turhaa. Siksi olen todellakin juuri niiden valmentajien puolella, jotka lopettavat varoituksetta valmennuksen pitämisen siihen paikkaan, kun huomaa ratsastajan purkavan turhautuneisuuttaan hevoseen. Iso peukku teille, jotka pystytte sen tekemään! Kukaan meistä ei halua nähdä hevosiin omaa pahaan oloa purkaavaa ihmistä, onhan se aina väärin.
 Yksi tärkeimmistä taidoista on myös se, ettei aina usko valmentajaa ja osaa kyseenalaistaa asioita, joita valmentaja käskee tekemään. Usein jos en ymmärrä, mitä vaikka uusi valmentaja hakee sillä, että kierrämme tunnin vain ympyrällä tai käskee käyttää hevoselle jotain vähän erikoisempaa apua, pyydän valmentajaa kertomaan asian tarkoituksen. Tuona aikana kun valmentajashoppailin, sain paljon erilaisia neuvoja, mutta oli tärkeää, että osasin itse suodattaa niistä itselleni sopimattomat pois.

Rutkasti positiivisuutta, motivaatiota, halu poistua mukavuusalueeltaan kehittyäkseen, itselleen sopiva valmentaja, paljon erilaisia hevosia, hieman perfektionistin vikaa ja jopa ehkä ripaus tiukkapipoisuutta! Siinä resepti, josta itse aion pitää kiinni.


Eveliina


torstai 24. elokuuta 2017

Ponivuodet taputeltuna

Huhtikuussa 2015 koin saavani oven auki kohti unelmiani, kun talutin uutta poniani meidän pihassa. Se oli pörheänä, mutta kuitenkin sen silmístä näki viisautta ja lempeyttä. Oltiin molemmat samassa tilanteessa: vieraita toisillemme ja meillä oli yhteinen matka vasta edessä. Se oli niin viisas, ystävällinen, persoonallinen ja ihmisystävällinen. Se hörisi joka kerta tarhassa haettaessa ja oli iloinen töihin päästessään. Huomasimme äkkiä äidin kanssa sen, kuinka persoonallinen ja hyvä tyyppi poni oli, mutta oli todella vaikeaa päästä ponin ystäväksi ja saada se minun puolelle.
Tästä alkoi taistelu  kohti unelmia. Oltiin todella raskaassa tilanteessa ja kahlattiin vain suossa täällä kotona ilman pohjia, tukea tai valmennusta. Pimeän talven yli päästyäni olin kuitenkin löytänyt sen sinnikkyyden mitä vaadittiin kaiken saavuttamiseen.


Kauden 2016 alussa prosentit olivat 61..% ja kauden lopuksi vähän alle 68...% takana myös yksi kansainvälinen startti ja koko vuosi maajoukkueessa. Tuona kauna emme olleet yhteenkään rataan tyytyväisiä ja kotimatkat Etelä-Suomesta kotiin Pohjanmaalle olivat tuskallisen pitkiä ja itkuisia. Silti olimme Suomen viiden parhaan poniratsukon joukossa kouluratsastuksessa ja sijoituksia ropisi. Kaikki näytti ulospäin hyvältä, mutta oma oloni radalla oli hirvittävä ja oma itsevarmuuteni radalla oli sitäkin surkeampi. Taistelu tuona kauna oli kuitenkin kautta 2017 varten, johon päätimme saada homman toimimaan ja päästä nauttimaan viimeisestä kaudesta Ronaldon kanssa.

Muutto Ypäjälle, valmennusasiat kuntoon ja paluu omaan perusratsastukseen ensimmäisen puolen vuoden ajaksi. Samalla poniin paljon voimaa. Suoraan sanoen saimme kaivaa sen ponin esiin minkä ostimme Ruotsista, sen jälkeen, kun olin vuoden ratsastanut sitä väkisten ja väärin. Teimme Ranen kanssa myös paljon töitä, jotta siitä tulisi mun ystävä ja se alkoi tekemään töitä kanssani. Mun asenne ratsastukseen ja treenaamiseen muuttui Ypäjällä täysin. Olin ammattilaisen käsissä joka rakensi minut ratsastajana uusiksi ja teki ratsastajan joka kestää kaikissa kisatilanteissa paineen ja pystyy suorittamaan omalla tasollaan oli kyse sitten seura- tai Euroopan mestaruuskisoista. Monet treenit purin hammasta ja pidättelin itkua, mutta silloin oli valmentaja joka vei siitä aina eteenpäin ja lopulta saatiin kaikki mitä tavoiteltiin.
Aloitettiin kisaaminen ja ensimmäisissä kisoissa epäonnistuin. prosentit jäivät hieman alle 66% joka oli pettymys. Seuraavana tehtävänä olikin löytää oikea systeemi siihen, miten ponia treenataan ennen kisoja ja kisaverkassa. Sen löydettyä seuraavat kisat voitin, kansainvälisissä suoritin tasaisesti 66, 66 ja 66. Silloin sanoin valmentajalle ensimmäistä kertaa, että radalla oli jo ihan ok olla. Tähän olimme erittäin tyytyväisiä ja päätimme jatkaa samalla systeemillä. Voitto, ennätysprosentteja, Cupin voitto, tieto PM-paikasta ja varoitus EM:iin lähdöstä. Suomen mestaruus -mitali ja PM:issä 66, 66, 66, säilyttäen oma kansainvälinen taso Suomen ranking 1 heinäkuun loppuun asti, vaikka Suomessa kisaaminen loppui jo kesäkuun alussa muiden jatkaessa kilpailuja.

PM-kisojen kur-ohjelman vedin Ronaldon kanssa fiilistellen. Aamulla oli haikeaa lähteä kisapaikalle tietäen, että kaikki loppuu tänään. En vaatinut ponilta niin paljon, vaan mentiin vain yhdessä ja tehtiin niin kuin missä tahansa radalla. Aitojen sisällä poni tuntui erinomaiselta ja tunsin kuinka se teki mun kanssa, mun ystävänä kaikkensa, jotta rata onnistuisi. Aurinko paistoi, katsomo täynnä väkeä ja tiesin että Suomesta asti katsottiin livenä meidän esitystämme. Meidän oma musiikki alkoi soimaan ja sain nauttia ponivuosien työntuloksesta juuri siinä hetkessä, sen ponin kanssa. Aivan kun Rane olisi tiennyt myös, että tää on se hetki.



Kaksi vuotta sitten seurasin Facebookista kuinka omat esikuvani olivat voittaneet suomenmestaruus -mitaleita poneissa ja lähdössä edustamaan Suomea ulkomaille. Päätin jo silloin, että haluan joskus kokea saman, mutta pidin sitä mahdottomuutena. Silti lähdettiin tavoittelemaan tätä kaikkea ja tänä päivänä kun kirjoitan tätä tekstiä, olen saanut kaiken sen, minkä piti olla mahdottomuus.
Tämän jälkeen on helpompi lähteä haaveilemaan tulevasta. Toivottavasti sama sinnikkyys jatkuu juniorivuosina, vaikka haaveet yltävät ehkä jo nuorten sekä U25 ratsastajien vuosille. Aikaa on enemmän ja taas lähdetään uuden hevosen kanssa kohti parempaa ratsastusta, parempia tuloksia ja uusia tavoitteita!


Rane lähti kaksi viikkoa sitten ihan uskomattoman taitavalle pikkutytölle, joka varmasti rakastaa
Ranea vähintään yhtä paljon kuin minä.
Etsinnässä on hevonen ja lähiviikkoina kone lennättää meidät koittamaan eri hevosia ulkomaille. Hevosen etsiminen on jo senkin puolesta vaikeaa, että omistan kääpiön jalat ja valitettavasti suurin osa hevosista on vähintään Mount Everestin kokoisia -haha.

Pohjoismaidenmestaruuksista palattuani kesä meni kuitenkin Ranen ratsastamisen lisäksi valmentajana ja oman tiedon sekä taidon välittäjänä toisille ratsastajille. Pääsen omien oppilaisen mukana kisapaikoille lievittämään kisakuumetta ja olemaan se, joka yrittää pitää kilpailijan pään kasassa ennen radalle menoa ja sen jälkeen. Muiden auttaminen ratsastuksessa on ehdottomasti se mun juttu! Toivottavasti pystyn tekemään sitä lukion ohella niin paljon kuin vain mahdollista. On ihanaa nähdä oppilaita oppimisen ilo silmissä ja ratsastajia joilla on unelmia.

Meillä on niin hieno laji, joka avaa jokaiselle mahdollisuuden uneksia ja unelmoida. Jokainen meistä voi olla joskus se, joka kipuaa Olympiaradalle asti. Kannattaa siis tehdä yhteistyötä ja auttaa toista omilla kokemuksillaan ongelmien yli, ilman ennakkoluuloja. Omassa opetuksessani haluaisin painottaa juuri tätä, että valmentajakin voi olla se joka oppii sen tunnin aikana yhtä paljon kuin oppilas. Omat oppilaani ovat ainakin antaneet vähintään yhtä paljon minulle, mitä he ovat saanet minulta.



Hyvää ratsastuksentäyteistä syksyä kaikille!

Eveliina