Sivut

maanantai 13. marraskuuta 2017

Seuraajien toivomaa: vastauksia kysymyksiinne!

Kun lähdin kirjoittamaan tätä blogia, oli ajatuksena avata maailma sille, mitä ei ulospäin näe. Kilparatsastajan tavalliseen arkeen ja kaikkeen mikä siihen liittyy. Tiedän, että seuraajiani kiinnostaa erityisesti se, kuka oikeasti ihmisenä olen ja mitä minä ja moni muu kilparatsastaja päivisin tekee hevosten kanssa ja muutenkin. On hienoa jakaa omaa tarinaansa teidän kanssa sosiaalisessa mediassa, saada palautetta ja keskustella kaikesta. Myöskään väärinkäsityksiä ei pääse tapahtumaan, kun uskaltaa tulla puhumaan ja kysymään. On ilo olla joillekkin teille esikuva ja toisille taas varmasti juuri se ärsyttävin seurattava. Olisi hienoa tuntea teidät jokainen ja päästä tutustumaan ihan kasvotustekkin! Liikun kuitenkin todella paljon kisoissa ja treeneissä etelä-Suomessakin, enkä pidä koskaan pahana jos uskaltaa tulla moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia. Tämä blogi on avain teille tuntemaan minut paremmin nyt ja jatkossa. 
Tässä teidän lähettämiä kysymyksiä, joihin pyrin vastaamaan mahdollisimman rehellisesti ja avoimesti! 


Minkä ikäinen olet ja missä asut? 
-Olen 16 vuotias ja asun Etelä-Pohjanmaalla Vimpelissä 

Kauanko olet ratsastanut ja miksi juuri kouluratsastus?
Äidilläni on aina ollut hevonen ja minut on ensimmäisiä kertoja nostettu hevosen selkään ihan pienenä. Säännöllinen ratsastaminen alkoi kuitenkin vasta 8-vuotiaana. 9 vuoden iässä sain ensimmäisen ponini Alavuden ratsastuskoululta, joka oli jo meidän perheelle ennestään tuttu Prinz Henning eli "Henttu". Koulurasastustaustani johtuu enimmäkseen äidiltäni, joka on myös kouluratsastaja, mutta myös hevosvalinnat ja oma luonteeni ovat johtaneet juuri kouluratsastukseen. 

Onko teillä kotona talli ja montako hevosta?
Meillä on kotona neljän hevosen talli sekä kenttä. Tallissamme asustaa Wellun lisäksi meidän kaksi 1 vuotiasta poni ori varsaa sekä hoitopaikalla oleva hevonen, joka ei siis meidän omistuksessa.




Missä opiskelet ja mitä unelmia sinulla opiskelun suhteen?
Olen kotipaikkakunnallani Vimpelissä lukiossa. Opiskelun suhteen en tiedä yhtään mitä haluan. Eläinlääketieteeseen tarvittaviin aineisiin kuitenkin yritän lukiossa panostaa!

Käytkö lukion kolmeen vuoteen? Miksi aiot vaihtaa Forssaan?
Tavoite olisi käydä lukio kolmeen vuoteen, mutta on myös keskuteltu, että kiireen tullessa teen kesäsinkin joitakin kursseja, jotta se helpottaisi mun arkea. Forssaan vaihan lukioon,kun lähden mahdollisesti keväällä Ypäjälle taas treenaamaan. Yritän kuitenkin saada tehtyä etänä sen  ajanjakson! 

Haluaisitko lähteä ulkomaille kisaamaan ja treenaamaan ja mihin maahan?
Tarkoitus olisi lähteä suoraa lukion jälkeen ulkomaille hevosen kanssa treenaamaan, kisaamaan, töihin ja kehittämään itseäni! Maata en osaa sanoa, mutta unelma olisi etelä-Ruotsiin tai Tanskaan. Unelma olisi tottakai jäädä sille tielle, mutta sitä ei ikinä voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. 

Paras muisto ponivuosilta?
SM-pronssi ja Kyran klinikka!


Miten sun oma ja hevosen treeni eroaa kisakaudella ja ns. "treenikaudella" toisistaan? Kuinka paljon valmentaudut?
Kisakaudella valmennukset ja treenaamiset menevät kisojen  ja hevosen jaksamisen mukaan. Silloin keskitytään ehkä enemmän ratojen parantamiseen. Kyllä silti kisakaudellakin 1-2x viikkoon käyn valmennuksessa. Tärkeää kuitenkin hevosen palautuminen myös kisareissuista. Kun on paljon kisoja, niin treenit valmentajan kanssa saattavat välissä olla kevyempiäkin. Yleensä meidän rutiinina on ollut, että alkuviikko valmentajan kanssa hevosen läpiratsastus (ma) tiistaina vapaa, keskiviikkona keventely, torstaina maasto ja perjantaina viimeistelytreeni ennen kisoja valmentajan kanssa!
     Treeni- eli talvikaudella puretaan perusratsastusta palasiksi ja keskitytään sen parantamiseen sekä hevosen voiman ja notkeuden vahvistamiseen. Mielestäni suurin muutos pitää tapahtua talven aikana, koska kisakaudella perusratsastusta ei kannata ainakaan hirveästi muuttaa.
     Valmentaudun kaksi kertaa viikossa Susanna Kuparin valmennuksessa yksärillä. Susanna on mulla täällä Pohjanmaalla valmentajana, mutta jatkan myös Anun kanssa kun on siihen mahdollisuus. Mulla siis tavallaan kaksi kotivalmentajaa tällä hetkellä! Välimatkan takia pääsen Anun kanssa valmentautumaan vain viikko tai viikonloppu kerrallaan. Keväällä yritetään siirtää mut Ypäjälle kokonaan Anun treeniin, jos kaikki menee niin kuin Strömsöössä. 

Miten paljon teet lihaskuntoa, lenkkeilet tai käyt salilla? Mikä on sun mielestä hyvän ruokavalion merkitys ratsastajalle?
Viimeiseen kahteen kuukauteen en ole muuta kun ratsastanut, oman terveyden vuoksi. Mutta kun jaksaminen on taas vähän parempi, niin tarkoitus olis taas hommata salille kortti. Viime talven kävin salilla 2-3 x viikossa sekä lenkillä kun maat sulivat. Sillä on ollut todella suuri vaikutus jaksamiseen sekä istuntaani, suosittelen! Kotonakin voi tehdä paljon. Lankutus, vatsalihakset, lenkkeily ja venyttely on mun lemppareita. 
     Hyvän ruokavalion merkitys on todella suuri. Erityisesti kisakaudella katson todellakin mitä suuhuni laitan. (ihmiset jotka mun kans niissä tilanteissa on ollut, niin tietää:D). Mutta itselläni laskee verensokeri helposti ja voimat saattavat lähteä yhtäkkiä, joten joudun miettimään tarkan ruokavalion kisoihin ja ennen treeniä. Yleinen hyvän ja terveellisen ruokavalion säilyttäminen on kuitenkin tärkeintä ja että syö tarpeeksi. Ihmisiä me kuitenkin kaikki ollaan eikä liian tiukka saa itselleen olla. 
Täydellisen ruokavalion noudattaminen ei ole kenenkään tie tähtiin, mutta se voi kuitenkin helpottaa matkaamme sinne. 

Miten käytät ajan vapaa-ajallasi ja miten kerkeät opiskella?
Vapaa-ajalla luen läksyjä ja olen tallissa. Muulle itselläni ei oikein ole aikaa. Kaverinikin tietävät sen, että mua on vaikea saada minnekkään. Kavereita nään vain koulussa. Myös seurustelun on saanut unohtaa, valitettavasti. Olen kuitenkin tottunut käyttämään kaiken ajan tallilla, enkä koe että oisin koskaan halunnut käyttää nuoruuteni toisin. Ratsastus menee kuitenkin aina ykköseksi! Pääsen tallista kuuden tai seitsemän aikaan joka päivä ja sen jälkeen ryhdyn tekemään loppuillaksi läksyjä. Joskus jos on tiukkaa, niin olen joutunut ajattelemaan itseäni ja jättämään joitain koulujuttuja sivuun. Opettajat kuitenkin tiedostavat asian ja osaavat ymmärtää hyvin! Kannattaa puhua koulussakin vaikka OPOn kanssa omasta ajankäytöstä!

Miksi juuri Wellu? 
Wellu on minulle jo vuoden takaa vanha ystävä ja tiedän sen historian. Se sopii mulle todella hyvin ja tykkään ratsastaa sillä. Se ei ole liian vaikea ja sillä on uskomaton työmotivaatio! Wellulla on mahtava persoona ja juuri sellainen opetusmestari, mitä tässä vaiheesssa pitääkin olla

Tehdään näistä kysymyksistä joskus toinenkin osa, jotta tekin pääsette välillä ääneen! 

Eveliina


lauantai 28. lokakuuta 2017

Me tiukkapipot!

Yhdessä vaiheessa ponivuosien aikana itselläni oli vaihe, jolloin jouduin vähän harrastamaan "valmentajashoppailua" tämä on jälkeenpäin herättänyt itsessäni ajatuksia siitä, kuinka erilaisia valmentajat ja ratsastajat ovat tyyleiltään. Tämän valmentajashoppailun aikana mut meinattiin poistattaa maneesista, lyötiin raipalla ranteisiin, tulin välillä alas ponin selästä ja kypärä otettiin pois, jotta valmentaja sai suoristettua selkäni hiuksista vetämällä, katsoin vierestä kuinka valmentaja ratsasti puolet tunnista ponillani. Toiset sanoivat, että jalan ja ponin kylkeen piti jäädä ilmarako ja toinen käski käyttää kannusta suorastaan kylkiluiden välissä. Ponin pään piti välillä olla ryntäissä ja välillä pois muodosta ja jonkun mielestä sen rakenteella ei kouluratoja suoritettaisi, mutta kyllä se kuitenkin vaikka Suomen mestaruuden voittaisi!

Kaikkia näitä valmentajia yhdisti kuitenkin se, että heillä oli halu auttaa ja he tiesivät että meistä vielä jotakin tulee. Siinä kaikki olivat oikeassa ja jokainen valmentaja on antanut matkaani paljon. 

Parin raipaniskua ranteisiin ja ne pysyivät siitä lähtien rentoina ja tuntuma on todellakin tullut kyynerpäästä. Käteni pehmeni huomattavasti sen tunnin jälkeen ja sai uuden ulottovuden tuntumaan. Omia oppilaitani en ole raipalla lähtenyt koskemaan, mutta ranteesta muistuttaminen saa yleensä useammankin käden rentoutumaan. Kirjaimiin opin ratsastamaan tarkasti sen jälkeen, kun toinen vaihtoehto oli poistua maneesista ja monia, monia muita oppeja jäi tuolta ajalta käteen. Nostin alussa ne kaikista pahimmalta kuulostivammat asiat esiin mitä olen itse kokenut valmetajavaihtelun aikana. Onko sitten totta, että me kouluratsastajat ollaan tiukkapipoja eikä valmennukseen liity koskaan mitään huumoria? On helppo yhdistää tiukka nuttura ja yhtä tiukka ilme kouluratsastajaan.



Kaikkia meitä kouluratsastajia kuitenkin yhdistää se sama tavoite siitä, että haluamme hevosen tuntuvan hyvältä allamme. Lyhyesti tiivitettynä: Olemme koukussa siihen, mitä olemme joskus saaneet kokea hevosen selässä, kun se on tuntunut hyvältä. Haluamme sitä lisää ja lisää ja aina vaan parempaa. Tästä syntyy myös joka päiväinen täydellisyyden tavoittelu. Pitäisi kuitenkin jokaisen sisäistää se, että olemme elävien otusten kanssa, joilla vaihtelee yhtä lailla energiataso tai vaikka vetreys. Mitä jos "ihan ok" riittäisi? Tai jos tänään treeneissä lopettaisin, kun hevonen tuntuu edes sekunnin hyvältä? Mitä jos keskityttäisiin siihen, mitä hevonen teki tänään hyvin? Johtuuko hevosen huonous tänään minusta itsestäni? Meillä on hyvin psyykkisesti vaativa laji ja se tarvitsee siis niiiin paljon harjoitusta, että varsinkin niissä kaikista vaikeimmissa tilanteissa osaisimme toimia oikein hevosta kunnioittaen. Itselleni on viimeisen vuoden aikana onneksi porautunut se ajatus aivoihin, että väkivalta, kiukuttelu ja pahalla mielellä ratsastaminen ovat kaikki turhaa. Siksi olen todellakin juuri niiden valmentajien puolella, jotka lopettavat varoituksetta valmennuksen pitämisen siihen paikkaan, kun huomaa ratsastajan purkavan turhautuneisuuttaan hevoseen. Iso peukku teille, jotka pystytte sen tekemään! Kukaan meistä ei halua nähdä hevosiin omaa pahaan oloa purkaavaa ihmistä, onhan se aina väärin.
 Yksi tärkeimmistä taidoista on myös se, ettei aina usko valmentajaa ja osaa kyseenalaistaa asioita, joita valmentaja käskee tekemään. Usein jos en ymmärrä, mitä vaikka uusi valmentaja hakee sillä, että kierrämme tunnin vain ympyrällä tai käskee käyttää hevoselle jotain vähän erikoisempaa apua, pyydän valmentajaa kertomaan asian tarkoituksen. Tuona aikana kun valmentajashoppailin, sain paljon erilaisia neuvoja, mutta oli tärkeää, että osasin itse suodattaa niistä itselleni sopimattomat pois.

Rutkasti positiivisuutta, motivaatiota, halu poistua mukavuusalueeltaan kehittyäkseen, itselleen sopiva valmentaja, paljon erilaisia hevosia, hieman perfektionistin vikaa ja jopa ehkä ripaus tiukkapipoisuutta! Siinä resepti, josta itse aion pitää kiinni.


Eveliina


torstai 24. elokuuta 2017

Ponivuodet taputeltuna

Huhtikuussa 2015 koin saavani oven auki kohti unelmiani, kun talutin uutta poniani meidän pihassa. Se oli pörheänä, mutta kuitenkin sen silmístä näki viisautta ja lempeyttä. Oltiin molemmat samassa tilanteessa: vieraita toisillemme ja meillä oli yhteinen matka vasta edessä. Se oli niin viisas, ystävällinen, persoonallinen ja ihmisystävällinen. Se hörisi joka kerta tarhassa haettaessa ja oli iloinen töihin päästessään. Huomasimme äkkiä äidin kanssa sen, kuinka persoonallinen ja hyvä tyyppi poni oli, mutta oli todella vaikeaa päästä ponin ystäväksi ja saada se minun puolelle.
Tästä alkoi taistelu  kohti unelmia. Oltiin todella raskaassa tilanteessa ja kahlattiin vain suossa täällä kotona ilman pohjia, tukea tai valmennusta. Pimeän talven yli päästyäni olin kuitenkin löytänyt sen sinnikkyyden mitä vaadittiin kaiken saavuttamiseen.


Kauden 2016 alussa prosentit olivat 61..% ja kauden lopuksi vähän alle 68...% takana myös yksi kansainvälinen startti ja koko vuosi maajoukkueessa. Tuona kauna emme olleet yhteenkään rataan tyytyväisiä ja kotimatkat Etelä-Suomesta kotiin Pohjanmaalle olivat tuskallisen pitkiä ja itkuisia. Silti olimme Suomen viiden parhaan poniratsukon joukossa kouluratsastuksessa ja sijoituksia ropisi. Kaikki näytti ulospäin hyvältä, mutta oma oloni radalla oli hirvittävä ja oma itsevarmuuteni radalla oli sitäkin surkeampi. Taistelu tuona kauna oli kuitenkin kautta 2017 varten, johon päätimme saada homman toimimaan ja päästä nauttimaan viimeisestä kaudesta Ronaldon kanssa.

Muutto Ypäjälle, valmennusasiat kuntoon ja paluu omaan perusratsastukseen ensimmäisen puolen vuoden ajaksi. Samalla poniin paljon voimaa. Suoraan sanoen saimme kaivaa sen ponin esiin minkä ostimme Ruotsista, sen jälkeen, kun olin vuoden ratsastanut sitä väkisten ja väärin. Teimme Ranen kanssa myös paljon töitä, jotta siitä tulisi mun ystävä ja se alkoi tekemään töitä kanssani. Mun asenne ratsastukseen ja treenaamiseen muuttui Ypäjällä täysin. Olin ammattilaisen käsissä joka rakensi minut ratsastajana uusiksi ja teki ratsastajan joka kestää kaikissa kisatilanteissa paineen ja pystyy suorittamaan omalla tasollaan oli kyse sitten seura- tai Euroopan mestaruuskisoista. Monet treenit purin hammasta ja pidättelin itkua, mutta silloin oli valmentaja joka vei siitä aina eteenpäin ja lopulta saatiin kaikki mitä tavoiteltiin.
Aloitettiin kisaaminen ja ensimmäisissä kisoissa epäonnistuin. prosentit jäivät hieman alle 66% joka oli pettymys. Seuraavana tehtävänä olikin löytää oikea systeemi siihen, miten ponia treenataan ennen kisoja ja kisaverkassa. Sen löydettyä seuraavat kisat voitin, kansainvälisissä suoritin tasaisesti 66, 66 ja 66. Silloin sanoin valmentajalle ensimmäistä kertaa, että radalla oli jo ihan ok olla. Tähän olimme erittäin tyytyväisiä ja päätimme jatkaa samalla systeemillä. Voitto, ennätysprosentteja, Cupin voitto, tieto PM-paikasta ja varoitus EM:iin lähdöstä. Suomen mestaruus -mitali ja PM:issä 66, 66, 66, säilyttäen oma kansainvälinen taso Suomen ranking 1 heinäkuun loppuun asti, vaikka Suomessa kisaaminen loppui jo kesäkuun alussa muiden jatkaessa kilpailuja.

PM-kisojen kur-ohjelman vedin Ronaldon kanssa fiilistellen. Aamulla oli haikeaa lähteä kisapaikalle tietäen, että kaikki loppuu tänään. En vaatinut ponilta niin paljon, vaan mentiin vain yhdessä ja tehtiin niin kuin missä tahansa radalla. Aitojen sisällä poni tuntui erinomaiselta ja tunsin kuinka se teki mun kanssa, mun ystävänä kaikkensa, jotta rata onnistuisi. Aurinko paistoi, katsomo täynnä väkeä ja tiesin että Suomesta asti katsottiin livenä meidän esitystämme. Meidän oma musiikki alkoi soimaan ja sain nauttia ponivuosien työntuloksesta juuri siinä hetkessä, sen ponin kanssa. Aivan kun Rane olisi tiennyt myös, että tää on se hetki.



Kaksi vuotta sitten seurasin Facebookista kuinka omat esikuvani olivat voittaneet suomenmestaruus -mitaleita poneissa ja lähdössä edustamaan Suomea ulkomaille. Päätin jo silloin, että haluan joskus kokea saman, mutta pidin sitä mahdottomuutena. Silti lähdettiin tavoittelemaan tätä kaikkea ja tänä päivänä kun kirjoitan tätä tekstiä, olen saanut kaiken sen, minkä piti olla mahdottomuus.
Tämän jälkeen on helpompi lähteä haaveilemaan tulevasta. Toivottavasti sama sinnikkyys jatkuu juniorivuosina, vaikka haaveet yltävät ehkä jo nuorten sekä U25 ratsastajien vuosille. Aikaa on enemmän ja taas lähdetään uuden hevosen kanssa kohti parempaa ratsastusta, parempia tuloksia ja uusia tavoitteita!


Rane lähti kaksi viikkoa sitten ihan uskomattoman taitavalle pikkutytölle, joka varmasti rakastaa
Ranea vähintään yhtä paljon kuin minä.
Etsinnässä on hevonen ja lähiviikkoina kone lennättää meidät koittamaan eri hevosia ulkomaille. Hevosen etsiminen on jo senkin puolesta vaikeaa, että omistan kääpiön jalat ja valitettavasti suurin osa hevosista on vähintään Mount Everestin kokoisia -haha.

Pohjoismaidenmestaruuksista palattuani kesä meni kuitenkin Ranen ratsastamisen lisäksi valmentajana ja oman tiedon sekä taidon välittäjänä toisille ratsastajille. Pääsen omien oppilaisen mukana kisapaikoille lievittämään kisakuumetta ja olemaan se, joka yrittää pitää kilpailijan pään kasassa ennen radalle menoa ja sen jälkeen. Muiden auttaminen ratsastuksessa on ehdottomasti se mun juttu! Toivottavasti pystyn tekemään sitä lukion ohella niin paljon kuin vain mahdollista. On ihanaa nähdä oppilaita oppimisen ilo silmissä ja ratsastajia joilla on unelmia.

Meillä on niin hieno laji, joka avaa jokaiselle mahdollisuuden uneksia ja unelmoida. Jokainen meistä voi olla joskus se, joka kipuaa Olympiaradalle asti. Kannattaa siis tehdä yhteistyötä ja auttaa toista omilla kokemuksillaan ongelmien yli, ilman ennakkoluuloja. Omassa opetuksessani haluaisin painottaa juuri tätä, että valmentajakin voi olla se joka oppii sen tunnin aikana yhtä paljon kuin oppilas. Omat oppilaani ovat ainakin antaneet vähintään yhtä paljon minulle, mitä he ovat saanet minulta.



Hyvää ratsastuksentäyteistä syksyä kaikille!

Eveliina

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Suomenmestaruudet 2017 ja mitä jatkossa?


Istun kotona meidän keittiön pöydän ääressä ja odotan, että toimittaja soittaa minulle. Hän on tekemässä minusta lehtijutun paikalliseen lehteen, mutta en tiedä miten pystyisin tiivistämään kaiken niin pieneen juttuun. Kello tikittää ja pöydän päällä on valtava määrä kukkia, joidenka alla on kolme valkoista ruusuketta ja mitali. Mitalissa lukee "Suomen mestaruus". Oikeastaan kaikki on juuri niin kuin aina ennenkin, mutta nyt vallitsee koko kevään stressin ja kiireen jälkeen rauha ja lepo. Keretään vielä hetki nauttia mitalihuumasta, ennen kuin palaan taas Ypäjälle treenaamaan.

 
Ajatukset ja tunteet ennen Suomenmestaruuksien alkua olivat aika sekavat. Nukuin huonosti, mutta yritin syödä ja käydä tuulettamassa päätä lenkillä ja puntilla monta kertaa päivässä. Oma henkinen valmistautuminen kun alkaakin jo viikon tai kaksi aiemmin. Peruskoulusta pääsy oli pikkuseikka seuraavan viikon  SM:in verraten ja päättäri-illankin vietin omassa sängyssäni lukien ruotsia, selaamalla maailman parhaiden poniratsukoiden esittämiä ratoja YouTubesta ja katsomalla somesta mitä kaikkea kaverit tekivät keskenään. Hullunahan mua pidettiin, kun en lähtenyt minnekkään, mutta silloin kun keskitytään niin keskitytään. 
 Pahinta oli se, kun ihmiset odottavat sinulta jotain tiettyä tulosta. Kun mitalit jaetaan etukäteen ja kaikki on niin varmaa. Siinä pahimmaksi peloksi syntyy ihmisten odotusten pettäminen. Tiesin itsekkin mitä lähden hakemaan, mutta siihen muiden mielipiteet eivät vaikuttaneet. En todellakaan pitänyt mitalia itsestäänselvyytenä.

 

Ensimmäinen päivä oli itselleni pahin, koska jos epäonnistuisin siinä niin itselläni ei olisi niin hyvä itsevarmuus ratsastaa finaalissa. Onnekseni saatiin valmentajan kanssa pidettyä pääni kylmänä ja ratsastin yhden elämäni parhaimmista radoista Ranen kanssa. Tuomaristolla oli kuitenkin erimielisyyttä ja yksi tuomareista tiputti prosenttejani hieman. Siltí 67,6% oli "turvallinen" tulos seuraavaan päivään. Tässä vaiheessa kultamitalikin oli alle 2% päässä, joten lähes kaikki oli mahdollista.
Tässä välissä oli erittäin vaikeaa saada nollattua pää ja olla ajattelematta mahdollista mitalia. Se, ettei ala yli- tai aliratsastamaan ja pystyy pitämään itsensä edes niin rentona että saa pidettyä jalustimet jalassa, on aika vaikeaa. Mutta aamulla oli silti hyvä fiilis lähteä ratsastamaan vapaa-ohjelmaa, koska se on niin mun ja Ranen ohjelma. Pelkän sen ohjelman musiikin ajattelu saa hymyn korville.
 
 
 
Kurissä kuitenkin itse vähän hätäilin, vaikka poni tuntui hyvältä. Olin musiikista edellä ja taidettiin vahingossa yksi laukanvaihtokin esittää. Se ei siis ollut parasta mahdollista mitä oltaisiin voitu esittää ja prosentit olisivat ylittäneet taas 70% rajan, mutta 69,9% riitti pronssiin. Pöytäkirjat olivat silti erittäin hyvät. Rivejä 7, 7, 7, 7, 7 tai yli, oli erittäin monta ja onnistuin asioissa jotka ovat olleet itselleni vaikeita.
Tulosten selvittyä oli hyvin epätodellinen olo. Kaikki halasivat ja otettiin paljon kuvia. Lähes heti kuitenkin meidän mitalikolmikon ponit vietiin ja voittajaa lähdettiin uittamaan perinteisesti, jonka jälkeen lehdistö kiidätti meitä kolmea pressiin. Hihiteltiin ja naurettiin Amudhan ja Jennin kanssa. Ei sitä kerennyt varmaan kukaan  meistä sisäistämään, eikä sille ajatukselle edes annettu aikaa siinä tilanteessa. Meitä haastateltiin ja onniteltiin pressissä ja hyvä jos joku meistä sanoi jotain järkevää. Yhteinen ajatus oli kuitenkin se, että "Me tehtiin se" ja sen jälkeen "Huh, se on ohi". Jokainen meistä oli tyytyväinen sijoitukseensa ja ollaanhan me yhdessä Suomen mestareita.

 
Kaiken tämän jälkeen alkoi pakkaaminen ja tavallinen arki, yhden mitalin kirkkaampana. Pakattiin kamat ja lähdettiin ponin kanssa kohti Pohjanmaata. Puhelin soi jatkuvasti ja kaikki sosiaaliset mediat räjähtivät, mutta voin sanoa että ONNEKSI mun  ja äidin puhelimista loppuivat akut ja saatiin nukkua yön yli kotiin tultua.
 
 

 
Kotimatkalla nousi ajatus siitä kuinka pitkä matka tähän mitaliin on ollut. Se matka ei ole alkanut siitä, kun Rane tuli mulle vaan jo sieltä asti, kun olen ensimmäisiin aluevalmennuksiin lähtenyt, joita tietenkin jo silloin piti Anu n. 5 vuotta sitten. Myös kaikki valmentajat joita minulla on ollut, ovat olleet mukana tekemässä  minua ratsastajana ja jokaisella heistä on pieni osa mitaliani. Unohtamatta monta hevosta matkan varrella. Osaamiseeni on mennyt vuosia ja toivon että juuri ne, jotka tekevät töitä saavat myös palkkionsa siitä. Sillä jo omakin matkani on ollut vasta niin lyhyt ja vielä alussa, mutta silti töitä on tehty. Asenne "kaikki heti tänne nyt" saa unohtaa jo alkumetreillä. Mitä kovemmalle tasolle nousee, sitä enemmän turpiin saa ja monet heitetään ekoilla kerroilla oman ikäluokkansa huipulla takaisin maanpinnalle, koska aina on joku joka on itseä parempi. Toivon että jokainen joka nousee korkeammalle tasolle on itselleen realistinen jo alussa. Itse en ollut eikä moni muukaan, mutta káikki ovat viimeistään näissä luokissa oppineet, kuinka nöyrä työnteolle täytyy olla. Täytyy myös olla rohkea ja uskaltaa lähteä pois omalta osaamisalueeltaan, että voi joskus oppia. Suomessa on liikaa ikäkausiratsastajia, jotka eivät usko pärjäävänsä huipulla ja jättävät lähtemättä. Itsekin lähdin ja sain monta kertaa muistutuksen siitä kuinka paljon treenattavaa vielä oli, mutta lopussa todellakin se kiitos seisoi. 
 
"Jos todella haluaa jotain, niin sen kyllä saa" on Kyra Kyrklundin motto ja siitä aion itsekkin pitää aina kiinni.
 
 
 

Mitä tulevaisuudessa?

Vaikka mitali kaulassa nyt olenkin, palataan taas maanpinnalle viikon päästä, kun palaan takaisin Ypäjälle treenaamaan kohti Ruotsin Hammaröötä ja Pohjoismaiden mestaruuksia isojen ponien joukkueessa. Olen varmaan ainut siellä, joka on pikkuponilla isoissa poneissa, mutta Ranen tulokset yltävät Suomessa siihen niin mikä ettei. Toivottavasti pystytään pitämään tulostaso joukkueen hyväksi.
Omat opintoni jatkuvat luultavasti syksyllä hevosopistolla kaksoistutkinnon merkeissä. Suunnitteilla olisi myös toinen juttu ulkomailla, riippuen miten se käytännössä sujuisi. Katsotaan itääkö ajatus suuremmaksi. Hevostakin etsitään, mutta on todella vaikeaa löytää sopivaa ja sellaista joka ei maksa omakotitalon hintaa.
Haaveilen myös paikasta Euroopan mestaruuksiin, mutta Unkariinkin matka on valtavan kallis. Katsotaan miten asiat järjestyy.
 
                                                                Eveliina
 


perjantai 19. toukokuuta 2017

kuulumisia!

Kävelin tänään viimeisen palautettavan työn kanssa koulun ovista sisään. Takana 12 kokeen putki ja pari todella ärsyttävää tutkielmaa (tutkielmien jälkeen on aika ihanaa kirjoittaa tämmöistä kevyttä blogitekstiä...) . Numeroiden varmistelemiksi olin meidän luokalta ainut, joka päätti tehdä vielä ylimääräistä, ihan varmuuden vuoksi. Mun peruskoulu loppui jo tavallaan tänään. Kaikki on tehty ja kymmenen vuoden pituinen yksi elämänjaksoista päättyi. Fiilis on vähän haikea, mutta samalla helpottunut. Maanantaina menen valmentajalleni TET-viikoksi ja katsotaan mitä kaikkea keksitään. Päästään ainakin treenaamaan aamusta ja Kyra Kyrklund tulee loppuviikosta Ypäjälle. Sen jälkeen on ihan "turha" viikko koulussa ja lauantaina katsotaan mitä numeroita tokarista löytyy. Myönnän ratsastaneeni enemmän kuin lukeneeni -haha.

 
 
Ymmärrettävästi viime kisojen jälkeen päästettiin Rane vähän lomille. Se liikkui, mutta relasi ja haluttiin että se oikeesti laskeutuu vähän kisakunnosta ennen kesän isoja kisoja ja pitkiä kisaputkia. Näiden "vanhusten" kanssa on niin tärkeää että ne tekee mielellään ja on "freshejä".  Ranella myös toimii se, ettei ole koko ajan täydessä kisakunnossa. Pystytään luottaa jo siihen, että saadaan suunnitelmien mukaan se sellaiseksi kuin halutaan ja tiedetään kuinka paljon siihen tarvitaan aikaa. Ranea on taas hemmoteltu ja huollettu nyt kun on ollut aikaa ilman kisoja. Lihaksistoltaan se on todella hyvässä ja varmassa kunnossa. Olen tosi tyytyväinen sen kuntoon ja se kävikin klinikalla hakemassa "puhtaan papan paperit", mikä oli kyllä odotettavissa.
 
Olen itse ollut nenä kiinni kirjoissa ja yrittänyt vain yksinkertaisesti päästä kokeista hyvin tuloksin läpi. Päivän kohokohtana on ollut kuitenkin se, kun on välissä saanut käydä nuuskimassa Ranen nenää ja tyhjentämässä päätä sen selässä.  Viikonloppuja on ollut jopa liikaa nyt vapaana (jopa 3?) ja olen keksinyt lähteä kisahoitajaksi estekisoihin ystäväni avuksi. On ihan kiva käydä välillä katsomassa, miltä se estekisojen meininki näyttikään. Vähän olen tainnut liimata liikaa jalkojani hiekkaan, kun estekisojenkin katsominen  pelottaa. Välillä pitäisi meidän kouluratsastajankin tohtia hypätä ja vähän irrotella, vaikka mieluusti valkoisten aitojen sisällä maanpinnalla pysytäänkin.
 
Nyt kun toinen jalka on jo melkein kesälomalla ja kirjat on heitetty laatikon pohjalle, voin ottaa vähän itselleni aikaa ja alkaa latautumaan kohti SM:iä. Tänä viikonloppuna suuntana Riders inn:n estekisahoitajatehtävät ja Linnanmäelle meno Ypäjän kavereiden kanssa. Myös omaa kehonhuoltoa voi taas lähteä lisäämään ja keskittyä enemmän itseensä! Olen kerennyt autella nyt myös eri hevosten ratsastamisessa ja hoitamisessa, mikä on aina niin kivaa ja opettavaa! Kaikki hyvin, reenit hyvässä mallissa, hyviä ihmisiä ympärillä ja hyvällä fiiliksillä kohti SM-kisojen valmisteluita!
 
 
 
Eveliina
 

perjantai 5. toukokuuta 2017

kisapäivitystä

Kaksi ihan huikeaa kisapäivää takana ja nyt voidaan mennä vain nauttimaan vapaaohjelmasta. Ei jännitystä, mutta sängystä nousu tuntuu kaikista helpoimmalta koko viikonloppuna, kun puhelimen herätysnäytöllä lukee kolmantena kisapäivänä: "kur!!" Ajattelen, ettei kurini tule riittämään ja että se on liian helppo, tylsä. Freestyleä on kuitenkin niin kiva vetää, että päivä oli kirsikka koko viikonlopun päälle. Jo vähän likaiset vaatteet kahden edeltävän päivän jäljiltä heitetään ponin niskaan, mutta turpahihnan vedän vielä kerran rasvalla, jonka jälkeen pesen käteni siitä, ettei sitä vahingossakaan mene saappaisiini, paikalla olleet tietävät miksi.
Verkassa poni tuntuu hyväntuuliselta ja olen yllättynyt, ettei se ole yhtään väsynyt. Peruskuviot Anun kanssa ja ennen rataa totean vielä Anulle, että menen vain hyvällä fiiliksellä ilman mitään paineita, johon Anu vastaa: "Nyt keskityt ja tsemppaa", ja sitten taas mentiin. Poni toi kotiin 71% jolla yllettiin kolmosiksi Future cupin ensimmäisen osakilpailun finaalissa. "Ei vaihdeta kuriä", totesin ja Anu vastasi hymyillen: "Noh, miksei?"

 
Koko viikon olin ollut todella epävarma omasta ohjelmastani ja yrittänyt sitä kaikin keinoin vaihtaa. Onneksi valmentaja ei kuitenkaan antanut periksi ja sanoi, että se täytyy vain esittää niin hyvin kuin osaa. Sen tein ja onhan se niin mun ja Ronaldon ohjelma. Vähän hassu, yksinkertainen ja handlaan sen jo tosi hyvin. Kun sillä päästellään reilusti yli 70% rajan niin en edes jaksa ajatella minkään serpentiinikiemuroiden ja dramaattisen musiikin suunnittelua.
Vedettiin kolme päivää täysin putkeen. Tehtiin taas niin hyvää tiimityötä Ranen ja Anun kanssa, että uskon sen olevan syy meidän viikonlopun kolmen päivän sijoituksiin ja huikeisiin prosentteihin. Luottamus-sana nousi sinä viikonloppuna aika vahvasti pinnalle. Tuli myös virheitä ja saatiin taas tulevaisuutta varten paljon mitä parantaa. Myös vain pisteen päässä ollut SM-pronssi jäi sen verran hampaan koloon, että treeneihin saatiin jälleen vähän uutta potkua mun osalta. Tuli ensimmäisen kerran olo, että mullakin voi olla mahdollisuus.
 
 
Seuraavana viikonloppuna matkattiin Ratsastuskeskus Ainoon, jossa oli Winter cupin finaali. Haettiin voitto jälleen kotiin 68,5% ja kyllä, pidin pinnan tiukasta aikataulusta huolimatta enkä hermostunut. Sää oli todella kylmä ja tuntui että poni vain keräsi itsensä palloksi, jota sai potkia eteenpäin. Ratsastin kuitenkin niin hyvin kuin pystyin ja Rane käytti fiksusti kauden ensimmäisissä ulkokisoissa. Rata kyllä näyttikin siltä, että meillä molemmilla oli kylmä, mutta pitää muistaa että  kaikilla muilla oli samat olosuhteet ja luultavasti kaikkien muidenkin ensimmäiset kisat tänä vuonna ulkona.
Alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että talvi  Ypäjällä oli elämäni parhain päätös ja on edelleen. Voi nauttia siitä, ettei turhaa jättänyt kotia ja lähtenyt Ranen kanssa tänne. On todella, todella palkitsevaa nähdä nämä prosentit ja työntulos. En usko, että kaikki tänä päivänäkään ymmärtävät päätöstäni valita aina tämä laji, mutta nyt on tullut sellainen fiilis, ettei enää ole asiaa mikä menisi tämän edelle. Harmittavaa, että joskus joutuu valita jopa hyvien ihmissuhteiden ja ratsastuksen väliltä, mutta silloin täytyy vain ajatella sitä mikä on pysyvää ja mitä oikeasti haluaa. En usko olevani ainut kilparatsastaja, joka on näitä päätöksiä joutunut tekemään. Tärkeintä on itselleni kuitenkin kerätä ihmiset, jotka pystyvät tukemaan mua tämän lajin kanssa ja ymmärtävät keskittymiseni tähän. Kesästä on tulossa ihan uskomattoman hieno monine pitkine seikkailuineen Ranen kanssa, että siitä täytyy ottaa kaikki irti. En aio tuottaa kenellekkään, enkä varsinkaan itselleni pettymystä ja olen valmis laittamaan itseni tänä kesänä täysillä likoon Ranen kanssa.
 
 
 
 
 
Eveliina


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Less is more


 

 

Kävin kotona pyörähtämässä yhdeksän viikon Ypäjällä olon jälkeen. Jep, onhan siellä mukava olla, kun pääsee nukkumaan omaan sänkyyn ja saa vetää kodilta tuoksuvan kylpytakin päälle saunan jälkeen. Tallimme kotona on kylmä ja ehkä vähän karu. Vain yksi karsina Ranen lomailuja varten ja muuten tyhjää –kolkkoa. Oli mukava nähdä isovanhempia, muita sukulaisia, käydä edellisessä koulussa ja mennä veljen kanssa käymään kaupassa, kun kassallakin toivotetaan tervetulleeksi kotona käymään. Juuri näitä asioita tarvitsin, miniloman kotona.


 

Kansainvälisten jälkeen otettiin kevyempi viikko ja nollattiin vähän. Kisat ottivat erityisesti mua voimille ja kävelin silmät ristissä vielä koko seuraavan viikon. Rane toipui tosi hyvin ja sen kanssa lähdettiin vaan pikku hiljaa taas normaaliin treeniin. Kansainvälisten vuoksi koulusta pois oltuani päälle painoivat kokeet ja kaikki rästityöt. On pakko myöntää että kouluhommia kisojen aikaan on tehty vain just se, mitä on pakko. Välillä tulee sellainen olo, että olen vain tyytyväinen jos selviän kaikki kisat ja ysin kevään kunnialla loppuun.

 En kuitenkaan ennen seuraavaa kisaviikonloppua ollut vieläkään palautunut ja alkoi tulla voimattomuutta. Kisaviikolla ennen sunnuntain Winter cupin toista osakilpailua olin Anun valmennuksessa ja voimat vain lähtivät kokonaan. Olin syönyt, juonut, nukkunut ja valmistautunut normaalisti treeniin. Seuraavana päivänä koulussa nukuin pulpettiin ja en jaksanut pitää kynää kädessä. Laitoin kotiin päästyäni valmentajalleni Anulle viestiä, joka soitti mulle takaisin heti viestin saatua. Olin ekan kerran liian kovilla.

Otin perjantain vapaaksi koulusta. torstain treenit peruttiin, Rane käveli ja Captainin kävin keventämässä tekemättä mitään ylimääräistä. Nukuin loppupäivän, yön ja perjantai-aamuna treenattiin aamu kahdeksalta. Säästeltiin mua vähäsen, mutta silti treenattiin kaikki asiat läpi molempien ponien kanssa. Sitten nukuin taas loppupäivän. Tekemättä oli niin paljon asioita, mutta valmentaja kielsi tekemästä mitään, jotta saataisiin mut edes vähän palautumaan kisoihin. Ja se kannatti.

Mulla on ihan uskomattoman ammattitaitoinen valmentaja. Se huomasi kuinka ylimääräistä rautaa mulla oli tulessa ja kuinka väsyin päivä päivältä enemmän. Piti lähteä katsomaan hevosia ulkomaille, hoitaa ysiluokkaa, treenata kahta ponia, tehdä kuriä ja kaikki muu vastuu yksin. Paloin liikaa ja nyt  täytyi sanoa ekan kerran kaikelle stop. Anu on mulle jo aivan kuin toinen äiti. Se näkee musta heti mun voinnin ja tietää mikä on mulle parasta. Hoitaa mut vaikka kauppaan tai lääkäriin ja hoitaa kaikki muutkin asiat. On hienoa huomata, kuinka korvaamattoman arvokas valmennussuhde meillä on. Pidetään yhteyttä joka päivä puhelimitse ja treenin lisäksi sitä kiinnostaa kuinka oikeasti voin ja haluanko välillä levätäkin.

Palauduin ja voimat palautuivat takaisin. Lähdettiin Hyvinkäälle varmoin ottein hakien toinen voitto Winter cupin toisesta osakilpailusta. Ei olisi mennyt näin hyvin ilman tuota pientä nollausta ja lepoa. Poni meni vain paremmaksi kevyemmästä treenistä ja oli sitten skarppina kisoissa. Päätöksiä on myös toki helpompi tehdä, kun on varma siitä, ettei poni muutu kisojen alla yhden vapaan takia. Painotan tässä erityisesti sitä miten kova luotto voi olla valmentajaan. On hienoa kun pystyy antamaan ohjakset ihmisen käsiin joka on varma mitä tehdään ongelman ratkaisemiseksi.

En ollut lähdössä pääsiäiseksi kotiin, mutta tämän jälkeen pidin sitä erittäin järkevänä vaihtoehtona. Olin tekemättä mitään ja samoin Rane. Uskon, että oli ehkä paras treeni meille tähän vaiheeseen ”olla tekemättä mitään” hetken aikaa.

Muistakaa levätä. Vaikka me ratsastajat tehdään niin mielellään niin paljon, niin yksi tärkeimmistä asioista on se, että palautuu. Ja jos ei palaudu, voi se joku päivä kostautua väsymyksenä seuraavissa kisoissa tai juuri sitä ennen. Ollaan ponin kanssa todella kovassa kunnossa, mutta vain koneet pystyvät tehdä parin tunnin latautumisella samanlaisen suorituksen uudestaan ja uudestaan. Meidän kevään kisat ovat menneet kuin unelmissa ja toivottavasti jatkuu vielä samaan malliin!

Mikaela Lindhin sanoin ”Sometimes less is more”

 

Eveliina